tiistai 5. elokuuta 2014

Kyllä syttyy!



Monet monituiset kerrat olen nähnyt esim. käsityömessuilla tai –tapahtumissa myytävän kauniita sytykeruusukkeita. En ole kuitenkaan tullut ostaneeksi niitä, joten sytykkeiden kokeileminen käytännössä on jäänyt väliin.
Toukokuussa pääsin kuitenkin vihdoin testaamaan sytykeruusujen toimivuutta, kun ystäväni oli saanut niitä ison kasan naapuriltaan ja minä puolestani sain häneltä niistä muutaman testikappaleeksi.  Puusaunan uunin sytyttäminen onnistui oikein näppärästi, joten siitä innostuneena minäkin päätin kokeilla sytykkeiden valmistamista. 


Homma lähti liikkeelle ruusuaihioiden tekemisestä. Ensin revin munakennojen kupit erikseen ja taivutin kupin reunoja hieman ulospäin. Näin sain tehtyä ruusun ulkokuoren. Seuraavaksi revin kannesta noin 1,5 sentin levyisiä suikaleita. Käärin yhden suikaleen rullalle ja pyöritin sitä hieman kämmenten välissä pehmittääkseni rullaa. Laitoin rullan kupin sisään, se sai hieman avautua luonnollisemman vaikutelman saamiseksi. Yleensä lisäsin vielä ylimääräisiä pienempiä irtoterälehtiä, jotta ruusukkeesta tuli tiiviimpi. Huomasin myös, että kun terälehtiä on kupin sisällä paljon, ne pysyvät paikoillaan, vaikka ruusukkeen kääntää dipatessa ylösalaisin.

Ensimmäiset tekeleet eivät olleet ihan nappisuoritus, mutta pikkuhiljaa taidot ruusuaihioiden kokoamiseen kehittyivät kummasti.




Kun ruusuja oli valmiina isohko kasa, olikin vuorossa niiden kastaminen sulaan steariiniin. Ensimmäiseen kokeiluerään käytin kaupasta ostettua valmista steariinimassaa, jonka sulatin vesihauteessa. 
Kun steariini on täysin sulanut, nostin kattilan pois liedeltä. Steariini pysyy notkeana yllättävän pitkään ja kun tarvittaessa sitä voi lämmittää uudelleen, turvallisuussyistä dippaaminen on parempi tehdä työ- tai tiskipöydällä kuumen hellanlevyn sijaan.

Olin suojannut pöydän paksulla pahvilla ja leivinpaperilla, ja niiden päällä ruusujen upottaminen sulaan massaan sujui hyvin sotkematta pöytää. Dippaamiseen käytin apuna vanhoja pihtejä, mutta varsinkin kun steariini viileni hieman, kastaminen onnistui ilman niitäkin.

Valmismassan mukana tuli kolme erisävyistä värinappia, joista kokeilin punaista. Väri on oli suht kiva, tuollainen himmeän punainen. Tämä kuva on otettu, kun ruusu oli kasteltu kertaalleen.




Seuraavaksi kokeilin sytykeruusujen dippaamista kynttiläjämistä sulattamaani massaan. Olin kerännyt pitkin talvea talteen kynttilän pätkiä ja näin sain nekin hyötykäyttöön. Ikivanhan käytöstä poistetun kattilan pohjalle lorautin sentin-pari vettä ja lisäsin kynttilän jämät. Pintavärjättyjen kynttilöiden oma väri ei riittänyt kunnolla värjäämään steariinia kauniin täyteläiseksi, joten käytin lisäksi askarteluliikkeestä ostamiani pieniä värikuulia sävyn syventämiseksi.




Dipatut ruusukkeet asetin kuivumaan leivinpaperin päälle. Annoin ensimmäisen steariinikerroksen kuivahtaa hetken aikaa ja dippasin ruusut toistamiseen. Kaksi-kolme steariinikerrosta riitti mainiosti kauniin värin saamiseksi ja huomasin, että se oli riittävä myös sytyttämisen kannalta.


Kokeilin myös terälehtien "liimaamista" sulalla steariinilla ennen dippaamista, mutta se hidasti puuhaa ja kun ruusut pysyivät dipatessa kasassa muutenkin, luovuin tästä ylimääräisestä vaiheesta.


Tein sytykeruusuja punaisesta, keltaisesta sekä valkoisesta väriaineesta, jotka lisäsin valkoisten kynttiläjämien joukkoon. Lopputulokset olivat mielestäni aika onnistuneet. Edelleen opettelen värin sopivaa annostelua, mutta jo tällaisenaan olen kehdannut viedä ruusuja kesätuliaisena jo useaan kyläilypaikkaan tai antaa muuten vain lähipiirille kokeiltavaksi.


Eri kokoiset ja muotoiset hedelmä- tai vihannesrasiat ovat oiva pohja ruusukkepaketeille ja sellofaaniin kiedottuna niistä saa kauniin tuliaisen.

Kokeilin dippaamista myös lehtikäpyihin.  Kauniita niistä tuli, mutta en ole vielä kokeillut käytännössä sytytystehoa. Käpyjä ei suositella käytettävän esim. grilleissä, sillä palaessaan ne tuottavat haitallisia PAH-yhdisteitä. Mutta eiköhän parilla pienellä kävyllä uskalla saunan sytyttää.




Lopuksi vielä muutama huomio:
Mielestäni ruusuista tuli luonnollisemman näköisiä paperin repimisellä, joten en käyttänyt saksia ollenkaan. 
Mitä viileämpää sula steariinimassa on, sitä paksumpi kerros jää ruusukkeiden pintaan. Kokeilemalla löytyy sopiva määrä dippauskerroksia.
Munankennoissa on eroja, vaikka päälle päin näyttävätkin samanlaisilta: osa on sitkeää, vaikeasti revittävää paperimassaa, osa taas hyvinkin haurasta. Kennon materiaali vaikuttaa myös lopulliseen värisävyyn eli värin tarttumiseen.
Kennojen tekstipainatukset jäävät paremmin piiloon ruusua muotoillessa, kun ne jättää rullan ulkopinnalle. Kennoihin liimatut tuote-etiketit poistin, sillä kiiltävään paperipintaan steariini ei tartu kunnolla.

Seuraavaksi aion kokeilla ruusujen tekemistä käyttäen värillisiä munakennoja. Toinen kokeilu koskee steariinimassaa: aion testata, minkälaisen lopputuloksen saan aikaan kastamalla ruusukkeet sulaan ulkotulien steariiniin.

Oletteko te käyttäneet takan tai uunin sytyttämiseen sytykeruusuja? Tai oletteko tehneet niitä itse?




maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kasvisnyytit grillissä





Tein viime kesänä ensimmäisen kerran kasvis-/juuresnyyttejä ja niistä tuli heti ensimmäisestä kokeilusta lähtien meidän lempilisuke grilliruualle. Nyytit ovat pysyneet myös tämän kesän kestosuosikkina ja niitä on tehty jo moneen kertaan. Silti nyytteihin emme ole vieläkään kyllästyneet osittain myös siitä syystä, että maku vaihtelee riippuen käytetyistä vihanneksista, juureksista ja mausteista.

Mainitsin nyytit jo huhtikuun Grillikauden avaus –postauksessa, mutta ohessa vielä tarkempi ohje.

Vaihtelen raaka-aineita jonkin verran, mutta esim. porkkanaa ja paprikaa käytän lähes joka kerta. Nyt pilkoin nyytteihin kukkakaalia, kesäkurpitsaa (”itketin” ensin) ja paprikaa. Porkkanan suikaloin kuorimaveitsellä, jotta se ehtii kypsyä muiden tahdissa. Lisäksi hieman persiljaa, yksi valkosipulinkynsi ja vahvaa Koskenlaskija-juustoa (jota näihin kuuteen meni n. puoli pakettia), öljyä, suolaa (tai aromisuolaa tai Herbamarea) sekä pippuria ja joskus myös hieman voita. Yrttejä lisään fiiliksen mukaan ja vaihdellen, olen kokeillut mm. ruohosipulia, oreganoa, timjamia jne.




Mielestäni nyytit on helppo koota, kun vuoraan jälkiruokakulhot foliolla. Lisään usein myös pohjalle palan leivinpaperia, sillä öljystä huolimatta vihannekset palavat helposti pohjasta kiinni folioon.



Jaan vihannekset tai juurekset nyytteihin, lisään pienen lorauksen öljyä (joskus myös pienen nokareen voita), suolaa, pippuria ja sulatejuustoa sekä tuoreita yrttejä, jos niitä sattuu olemaan.




Sekä kotona kaasugrillissä että mökillä muurikalla paistoaika on noin 15-20 minuuttia. Jos grillin lämpötila on hyvin matala, kannattaa nyyttejä paistaa hieman pidempään, jotta hitaasti kypsyvät vihannekset ja juurekset ehtivät pehmentyä.



Nyyttien kanssa nautimme tällä kertaa kokonaisena grillattua possun sisäfilettä. Erittäin hyvä yhdistelmä, kannattaa kokeilla!


Makoisia kesähetkiä!


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Betonilehtiä



Tällä viikolla innostuin tekemään betonilaattoja, joissa käytin raparperilehtiä muottina. Viimeksi – ja ensimmäisen kerran – kokeilin betonivalua toissa kesänä. Ensin tein pari pienehköä raparperikulhoa ja kun ne onnistuivat hyvin, kokeilin sitten laattojen valmistusta.

Mökillä rappusten edessä oli läntti, joka oli lähes aina enemmän tai vähemmän kostea. Ilmeisesti siinä oli pieni syvänne ja kun paikka on varjossa, saviperäinen maa ei oikein kunnolla päässyt kuivumaan. Tähän 1,5 m x 1,5 m alueelle valoin betoniset raparperilehdet. 



Ensimmäinen kuva on otettu heti kun ”istutin” lehdet paikoilleen, jälkimmäisen kuvan otin eilen. Lehtien ympärille istutin sammalta, joka kiinnittyi ajan myötä kivasti paikoilleen ja ruohokin on alkanut kasvaa hiekan läpi laattojen väleihin. Laatat ovat kestäneet hyvin myös kahden talven pakkaset, jopa kaikista suurin lehdistä (pari vihreää pistettä ovat koivunlehtiä, joten ne antavat osviittaa betonilehtien koosta).

Vastaavanlainen kostea alue on laiturilta tullessa, joten siihen päätin tehdä myös samanlaisen lehtilaatoituksen. Tässä kuvailua tämänkertaisesta valamisesta. Mukana  touhussa olivat Puuhis sekä isäni, joiden avun otin kiitollisena vastaan.

Lehdet valetaan hiekan päälle ja jotta hiekat pysyvät jotakuinkin kasassa myöhempääkin käyttöä varten eivätkä leviäisi pikku hiljaa ympäriinsä, rakensin kehikon hiekkakasaa varten. Tai no, sain Puuhikselta naulausapua lankkujen yhteen kiinnittämiseen.




Sitten pääsinkin varsinaiseen hommaan. Tasoitin hiekan ja koska raparperin lehdissä oli paljon pieniä reikiä, joista hiekka olisi tullut läpi, levitin hiekan päälle ohuen muovin.
Sen jälkeen asettelin lehdet alustalle ruotipuolet ylöspäin. Suurissa lehdissä lehtiranka on paksu ja se jättää betoniin syvän uran. Jotta betonilehti ei halkea käytössä uran kohdalta, ohensin lehtiruotia hieman terävän veitsen avulla. Lopuksi sivelin lehdet kevyesti ruokaöljyllä. 


.
Käytin laattoihin hienobetonia (S30), mutta ne onnistuvat myös karkeammasta kuivabetonista joskin tällöin pinnasta tulee karkeampi. Puuhis toimi betonimyllärinä ja sekoitti laastin tasaiseksi massaksi. Isäni antoi ohjeita sopivasta veden ja betonin sekoitussuhteesta.


Levitin noin parin sentin paksuisen kerroksen laastia lehtien päälle. Jotta valmiit laatat ovat kestävämpiä, käytin betonilehtien vahvistamiseksi metalliverkkoa. Katiska- tai kanaverkko sopivat tähän tarkoitukseen mainiosti, mutta kun satuin löytämään varastosta pienen palan hieman vahvempaa verkkoa, käytin sitä suurimpiin lehtiin. Muihin käytin katiskaverkkoa, joka on pienempireikäistä kuin kanaverkko. Leikkasin verkosta lehden päälle sopivan kokoisen palan ja painoin sen kiinni märkään betoniin. Sen jälkeen lisäsin vielä kerroksen laastia ja tasoitin pinnan.





Betonilehtien täytyy kuivua rauhassa muutaman päivän ajan. Ne eivät kuitenkaan saa kuivua liian nopeasti, sillä muuten betonista ei tule kestävää. Kuivumisen hidastamiseksi levitin laattojen päälle muovin, mutta taisin vähän möhliä: poistin muovin seuraavana päivänä, kun kävin katsomassa, miltä valutyöt näyttivät. Muistin levittää sen uudelleen vasta monen tunnin kuluttua. Vaikka valupaikka on puiden siimeksessä eikä suora auringonpaiste osu kohdalle, laatat taisivat kuivahtaa liian nopeasti. Parissa lehdessä on pieniä murtumia reunoilla, mutta toivottavasti laatat pysyvät ehjinä muuten. Kastelen lehtiä pari kertaa päivässä ja yritän malttaa mieleni enkä vielä nosta niitä pois valualueelta.



Nyt antaa betonilehtien kuivua rauhassa ja niiden "kohtalosta" kerron jatkossa.  

Mukavaa sunnuntain jatkoa!
 

 

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Savustettua kesäherkkua




Eilen herkuttelimme aidolla kesäruualla eli savukalalla ja varhaisperunoilla vihannespaistoksen ja tartarkastikkeen kera.

Mökille lähtiessä otin mukaani pakastimesta kuhan, jonka äitini ja hänen miehensä olivat pyytäneet kolmisen viikkoa sitten. 
Kala sai rauhassa sulaa vuorokauden verran ennen eilistä valmistusta. Savustuslaatikon hankimme jo viime vuonna loppukesästä, mutta ehdimme kokeilla sen käyttöä vain pari kertaa. Kalan savustaminen on siis meille vielä aika uutta puuhaa ja vähän jännitti etukäteen, onnistummeko kypsentämään sen sopivaksi.

Kala oli niin pitkä, että poistin siltä pään ja pyrstön, jotta se mahtui paremmin ritilälle. Tarkoituksena oli laittaa kala ennakkoon suolaveteen, mutta enhän muistanut sitä tehdä. No, saihan sen suolattua muutenkin. Savustus on Puuhiksen hommia ja loistavasti hän taas onnistui. Kuha oli juuri sopivan kypsää ja mehevää. Aika hyvin savustusaloittelijalta!

Vajaassa tunnissa ihan hyvä (väri)muutos

Näistä oli hyvä tartar tehty...
... ja näistä kasvispaistos
Kalan kypsymistä odotellessa, minä valmistin sen lisukkeeksi tartarkastikkeen sekä vihannespaistoksen. Paistoksen tein tätä ohjetta mukaillen, raaka-aineina oli nyt kukka- ja varhaiskaalia, paprikaa sekä kesäkurpitsaa. Lisäsin tällä kertaa parmesaania jo hautumisvaiheessa pannulle.

Kala-aterian viiniksi Puuhis oli valinnut Yalumban riesling valkoviinin, joka sopi erinomaisesti vaalean kotimaisen järvikalan seuraksi.




Kuha oli niin suuri, että kahteen pekkaan söimme siitä vain puolet. Loput kalasta nautimme tänään; kylmä savukalasalaatti oli hellepäivänä mitä mainion ateriavaihtoehto.

Savukala on hyvää milloin vain, mutta kesällä se maistuu kaikista parhaimmalta. Vai mitä?

Maukasta viikon jatkoa!

 


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kesäkukkajuttuja mökillä

Blogissa on ollut pari kuukautta hiljaiseloa, mutta nyt on korkea aika jatkaa epäsäännöllisen säännöllisiä päivityksiä. Heinäkuussa vietämme paljon aikaa mökillä ja siellä tulee kokeiltua erilaisia askartelu- ja kädentaitotöitä, tuunailuja sekä korjaus- ja remonttihommia. Näitä kokeiluja ja tekeleitä kuvaan ja kuvailen kesän mittaan teillekin.

Muutama sananen taustatiedoksi lomapaikastamme. Vaikka puhunkin "mökistä" ja "mökki"elämästä, vapaa-ajanpaikka koostuu laajemmasta kokonaisuudesta. Vanhan maatilan avaraan pihapiiriin kuuluu asuintalo (päätalo, joksi sitä kutsun), vanha talo (joka ei ole vuosikausiin ollut asuttavassa kunnossa, vaan toimii tavaravarastona ja ehtymämättömänä lähteenä askartelumateriaalien löydöille), kolmikammarinen  aitta (vastaavanlainen aarreaitta vanhoine tavaroineen) sekä iso tallirakennus.
Parin sadan metrin päässä päätilasta sijaitsee mökkini, jonka kauniita järvimaisemia onkin tullut esitettyä jo useamminkin kerran toisessa blogissani.

Keväisin ja syksyisin vietämme viikonloppuja ja vapaa-aikaa majoittuen päätaloon, mutta kun sää lämpenee, muutamme rantamökkiini ja jätämme päätalon enimmäkseen muun perheen ja lähisuvun käyttöön. Olosuhteet ja puitteet ovat mökissä alkeellisemmat, mutta monet ranta-asumiseen liittyvät mukavat asiat painavat vaakakupissa niin paljon enemmän, että kesään kuuluvasta mökkimajoittumisesta en hevin luovu.



Tykkään puutarhatöistä, mutta mikään himopuutarhuri en ole. Osaaminen, taidot ja tiedot eikä myöskään halu eivät riitä jatkuvaan puutarhassa mylläämiseen. Innostuspiikkejä toki välillä saan ja silloin saavat kyytiä vaikka marjapensaiden rikkaruohot tai syreenin kuivat oksat. Mutta noin yleisesti ottaen jätän mielelläni kitkemiset ja muut puutarhatyöt pääosin muille ja itse keskityn mieluummin vaikkapa ruukkuasetelmien tekemiseen.

Mökin terassi on hyvin varjoisa ja ainoastaan ilta-auringon säteet hetken aikaa osuvat siihen. Amppelissa ja ruukuissa ei siten monikaan kukka menesty. Ahkeraliisan ja verenpisaran olen todennut viihtyvän kuitenkin erinomaisesti, joten niitä istutin tänäkin vuonna amppeliin. Laitoin amppelikukat ruukkuun noin kuukausi sitten ja aika hyvin ne ovat alkaneet kasvaa ja kukkia viileästä alkukesästä huolimatta.




Näin muutama vuosi sitten jossain sisustus- tai puutarhalehdessä kuvan, jossa vanha polkupyörä toimi kukkatelineenä. Ajatus jäi itämään ja viime viikolla toteutin saman idean mökillä. Puuvajastamme löysin ruostuneen pyörän ja sijoitin sen koivun juurelle.
Tarakalle kiinnitin vanhan punakeltasävyisen kattilan, jonka iloinen väritys vaati mielestäni ehdottomasti punaiset kukat!



Koriin istutin pinkin koristetupakan seuraksi pinkkejä ja vaaleanpunaisia petunioita. Mustaan pataan puolestaan petunioita ja ahkeraliisoja. Ahkeraliisan taimissa ei ollut edes nuppuja, joten kukkien väri on toistaiseksi mysteeri.
Näin vanha pyörä sai uuden elämän ajanpatinoiman puuveneen vieressä.


Pihaan kaivonkannen päälle sijoitan joka kesä suuren padan. Istutan siihen helppohoitoisia kukkia, jotka tulevat toimeen, vaikka kasteluväli saattaa venyä meidän poissaolomme vuoksi. Samettikukat eivät ole niitä kaikista mieluisimpia kesäkukkia, mutta pataan ne sopivat hienosti. Viime kesänä kukat olivat kirkkaan keltaisia, tänä vuonna väritys näyttää olevan punaruskean kirjava. Taimia ostaessa en tiennyt näidenkään väriä vaan sävy paljastui vasta viikko sitten. Pihlajan juurelle, puuvajasta löytyneen kannon kappaleen päälle, sijoitin myös vanhan kuluneen korin ja varjoisan paikan vuoksi istutin siihen ahkeraliisoja.


Keväällä olin laittanut gladioluksen mukuloita esikasvatukseen ruukkuihin ja kun kerrankin ne kaikki lähtivät kasvamaan, taimia riitti niin kotipihan ruukkuihin kuin maallekin. Gladiolus- ja ahkeraliisakorit sijoitin päätalon pihalle syreenipensaan kupeeseen.
Toivottavasti gladiolukset kukkivat loppukesästä yhtä komeasti kuin mukulapaketin kuvassa ja juurelle istutetut ahkeraliisat jaksavat kasvaa. Ne nimittäin olivat aika surkeassa kunnossa, kun keskiviikkona lähdimme maalta. Toivottavasti alkavat helteet saavat kukat rehoittamaan.




Me lähdemme takaisin mökille jatkamaan loman viettoa sekä kesäprojekteja ja -puuhailuja.
Kukoistavaa viikonloppua!


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Grillikauden avaus



Suojaisella terassillamme on ollut pääsiäisen ajan kesäisen lämmintä ja kaivoimme puutarhakalusteet pehmusteineen käyttöön. On ollut ihana juoda aamukahvit auringonpaisteessa ja viettää päivää loistavasta säästä nauttien. Pääsiäisruokia varten hankkimani yrtit istutin ruukkuihin ja kannoin terassille. Vaikka muita yrttejä tai kukkia en ole vielä istuttanut, vehreät yrtit luovat kesäistä tunnelmaa.


Lämmin sää sai meidät avaamaan grillikauden. Puuhis toimii meillä grillivastaavana, minun hommiini jää alkuvalmistelut ja muu keittiössä tapahtuva kokkailu. Sunnuntain menu koostui meille niin perinteisistä grilliherkuista: naudan ulkofilepihveistä, maissista ja kasvisnyyteistä. Laitoin pihvit maustumaan jo aamupäivällä öljy/soija/punaviini/valkosipuli/pippurimarinadiin. Kuvissa pihvi näyttää kuivan käppyräiseltä, mutta oikeasti liha on mehevän maukasta ja tumma väri tulee marinadista.




Lihan seuraksi Puuhis grillasi kasvisnyyttejä, joihin tällä kertaa laitoin porkkanaa ohuina suikaleina, paprikaa, kesäkurpitsaa ja kukkakaalia. Lisäksi hieman yrttejä (timjamia, ruohosipulia ja persiljaa), nokare voita ja Koskenlaskija-juustoa, pikkuisen valkosipulia sekä ripaus suolaa ja pippuria. Noin 15-20 minuutin grillauksen jälkeen nyytit ovat maukkaimmillaan.




Perheessämme kestosuosikkilisuke kaiken tyyppiselle grilliruualle on majoneesi-juustoraaste-valkosipuliseos, joka jo vuosia sitten sai perheen kesken nimen "Mössö". Vaikka tahna sopisi mainiosti kaikentyyppisten liha- ja kanaruokien lisukkeeksi, jostain syystä nautimme sitä ainoastaan kesäisin grilliherkkujen kera.
Mössön perusversioon kuuluu majoneesi, juustoraaste (sen verran, että tahna on "tönkköä") sekä valkosipuli. Vielä kun sekaan laittaa hieman grillausmaustetta, paprikajauhetta sekä pippuria, täydellinen herkku on valmis.















Viiniksi Puuhis oli valinnut espanjalaisen el Collaon, jonka pehmeän maukas ja sopivasti tanniinen maku istui hyvin kokonaisuuteen.

Näillä herkuilla eilen, tänään pizza-päivä ja huomenna arjen myötä kevyemmin myös ruuan suhteen.

Hyvää viikon alkua!




maanantai 7. huhtikuuta 2014

Parsakaalipaistos

Muistatteko lapsuusajan Viisikko-kirjat? Seikkailuihin ja mysteerien selvityksiin joutuvat lapset syövät koko ajan ja kirjoissa kuvataan yksityiskohtaisesti, minkälaisia herkkuja picnic-koriin pakattiin tai mitä viisikko nautti illalliseksi tai aamiaiseksi.

Näin aikuisena vastaavia 'vesi kielellä' -lukuhetkiä saa mm. Outi Pakkasen dekkareista, joissa on usein herkullisia ruokakuvauksia. Näin oli myös viime viikkoisella Kanarian matkalla mukanani olleessa Pakkasen Rakastaja-kirjassa. Teoksessa annettiin vinkkejä mm. kuhafileiden ja parsakaalipaistoksen valmistamiseksi, ja näistä jälkimmäistä oli ihan pakko kokeilla eilen lisukkeeksi lihamurekkeen ja lohkoperunoiden kanssa.



Kirjassa kuvailtiin paistoksen valmistusohjeet, mutta tarkkoja ruoka-ainemääriä ei mainittu. Teinkin sitten Pakkasen vinkkien pohjalta oman versioni ja mielestäni lopputulos oli erittäin onnistunut.


Keitin parsakaalin pilkottuja varsia kevyesti suolalla maustetussa vedessä noin kolmen minuutin ajan, jonka jälkeen lisäsin mukaan kukinnot. Jatkoin keittämistä jälleen parin-kolmen minuutin ajan, parsakaalin on jäätävä napakaksi.

Pilkoin puoli pakettia pekonia silpuksi ja paistoin ne pannulla rapeaksi. Hieman ennen pekonisilpun valmistumista lisäsin pannulle pari hienonnettua valkosipulinkynttä.


Lisäsin pannulle parsakaalit ja sekoittelin niitä hetken aikaa, jonka jälkeen kaadoin sekaan noin desin valkoviiniä ja ripottelin päälle mustapippuria ja suolaa. Annoin paistoksen tekeytyä kannen alla muutaman minuutin ajan.

Lautasella lisäsin annokseen runsaasti parmesaania, mutta paistos maistui mainiolta ilman juustoakin.
Tätä pitää tehdä pian uudelleen ja silloin kokeilen paistoksen valmistamista ilman pekonia.


Oletteko te kokeilleet reseptejä kirjoissa tai vaikkapa elokuvissa olleiden ideoiden pohjalta?


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Raclettea meidän perheen tapaan



Meillä on niin, että jotkut ruuat ovat hyvinkin sidottuja tiettyyn vuodenaikaan. Vaikka grilli seisoo terassilla helposti käytettävissä, meillä (kuten varmaan useimmilla) grilliruoka on nimenomaan kesäajan herkkua. Ja vaikka tietyt grillilisukkeet olisivat mainiosti toteutettavissa myös uunissa, niitä ei tule siellä tehtyä.

Ns. talviruokia meillä ovat mm. liha- ja juustofonduet sekä raclette. Niiden kausi alkaa lokakuun lopussa tai marraskuussa ja viimeisen kerran talvikauden herkkuja maistellaan yleensä maaliskuussa. Niinpä eilen päätimmekin valmistaa kenties tämän talven viimeisen kerran raclettea.

Perheellämme on hieman erilainen tapa nauttia raclettesta. Perinteisen (uuni)perunan, herkkusienten, hillosipuiden ym. sijaan jokainen valmistaa lisukkeista "lämpimiä voileipiä". Tapa alkoi vuosia sitten, kun tyttärillemme eivät tradiotionaaliset tarjoiltavat maistuneet ja niiden tilalle piti keksiä jotain muuta.
Lapset oppivat jo nuorina itse paistamaan raclettepannun levyllä haluamansa lisukkeet ja kokoamaan ne leipäsiivun päälle sulatetun juuston kera.



Eilen olimme valinneet lisukkeiksi kukkakaalia, porkkanaa ja ruusukaalia esikeitettyinä, paprikaa, persikkaa sekä hunaja-yrttimarinoituja valkosipulin kynsiä. Näiden lisäksi tarjolla oli pekonia sekä paperinohuiksi siivuiksi leikattua naudan ulkofileetä. Juustoina olivat raclette- sekä tuhkaraitajuustoa ja savuraclettea.
Joskus käytän leivän korvikkeena ohueksi siivuksi leikattua kesäkurpitsaa, mutta eilen kokosimme herkut täysjyväpaahtoleivälle. Vihannekset maistuivat tosin parhailta sellaisenaan paksulla juustokuorrutuksella.





Viiniksi Puuhis oli valinnut takuuvarman Hewitsonin Miss Harryn, jonka pehmeän täyteteläinen maku sopi hienosti racletten seuraksi.

Aurinkoista sunnuntaita!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lauantaina ohjelmassa Kädentaitomessut ja sushin tekoa



Launtaina oli mukava pistäytyä Wanhan Sataman Kädentaitomessuilla. Siellä on aina niin paljon katseltavaa ja ihasteltavaa, että aikaa saisi kulumaan vaikka kuinka paljon. Tällä kertaa kuitenkin oli tyydyttävä parin tunnin pikaiseen kiertelyyn.
Monia ihania tuotteita ja näppäriä ideoita oli roppakaupalla ja suurin osa tarjonnasta jäi kuvaamatta. Keskityin niin katseluun ja ihasteluun, että en muistanut ottaa kuvia. Muutaman esimerkin näytteilleasettajista kuitenkin sain tallennettua.

Näitä Emma's & Mama's verkkokaupan tuotteita voisi hankkia niin itselle kuin lahjaksikin. Esim. pitsikannellisessa purkissa olisi mukava antaa vaikkapa itse tehtyä hilloa.








Osastoja kierrellessä tulee aina itsellekin mieliteko käsillä tekemiseen. Helmien ja korukivien myyjiä pystyn harvoin ohittamaan sortumatta ostoksiin, nytkin hankin muutaman nauhan.
Omakorun helmi- ja kivivalikoima on huikean laaja.


Tuulia design myy valmistuotteiden lisäksi materiaaleja ja tarvikepaketteja harrastajille.
Näidenkin tekoa olisi ihana kokeilla joku kerta.



Eipä ole tullut mieleen, että vanhoista kakkukuvuista ja kattiloista saisi näin kekseliäästi lamppuja.



Messujen jälkeen olikin kiiruhdettava kotiin, sillä illan ohjelmaan kuului vielä paljon puuhaa. Ensiksi piti tehdä mansikkajuustokakku tekeytymään sunnuntaiksi, jolloin lapsemme eli aikuisemme olivat tulossa syömään.  Kakkuja tuli lopulta yksi ja vähän päälle, sillä tyttärelle tein oman minikakun gluteenittomana.

Kakun leipomisen jälkeen keittiöhommat jatkuivat sushin teolla. Vaikka pidämme sushista paljonkin, emme ole vielä kertaakaan valmistaneet niitä itse. Nyt oli aika opetella tämäkin taito.
 Maki-rullat olisi voinut kääriä vähän tiukemmiksi, mutta maultaan ne kuten nigiritkin olivat herkullisia.



Mukavaa alkuviikkoa!