torstai 16. huhtikuuta 2015

Mangochutney-banaani-chilibroiler





Viime viikolla kaverini kyseli ohjetta broilerruokaan, jota olin tarjonnut hänelle viime syksynä. Enpä ollut aikeistani huolimatta kirjannut sitä tänne blogiin, joten nytpä sitten korjaan tilanteen.

Sain reseptin yli 20 v sitten työkaveriltani, mutta sittemmin se jäi unholaan vuosikausiksi, kunnes viime syksynä ruoka palautui jälleen mieleeni. Kaivoin reseptin esiin ja päivitin nykyaikaan mm. lisäämällä mausteeksi chilin.

Miespuolinen työkaverini oli aikoinaan kirjoittanut ohjeen suurpiirteiseen tyyliin ”broileria, banaania, kermaa jne.”. Itse teen yleensä ruuat samaan malliin eli ”vähän tätä ja hiukkasen tuota, lisätään ripaus tästä ja loraus tuosta”. Ohjeeseen yritin kirjata suuntaa-antavia määriä eri raaka-aineista. Mango-chutneyn ja tuoreen chilin voit korvata sweet-chilikastikkeella. Kermaa, smetanaa ja pekonia sisältävä ruoka ei ole mikään terveyspommi, mutta silloin tällöin on kiva herkutella tällä maukkaalla ruualla.





500-600 g kypsää broileria
1 pkt pekonia
2 banaania
1 prk ananasmurskaa tai –paloja
1 prk smetanaa
2 dl kuohukermaa
2 valkosipulinkynttä
0,5-1 chili riippuen siitä, kuinka vahvaa ruuasta haluat
40 g cashew-pähkinöitä murskattuna
0,5 dl soijaa
1 tl currya


Tee liemiseos eli sekoita kulhossa smetana, kerma, ananasmurska (tai ananaspalat liemineen) ja mangochutney.

Silppua pekoni ja paista se rapeaksi pannulla. Siirrä odottamaan (tarvittaessa talouspaperin päälle, jolloin rasva imeytyy paperiin). Murskaa cashew-pähkinät esim. veitsellä tai leikkurilla sekä pilko valkosipuli ja chili. Paloittele banaanit 3-4 cm pituisiksi paloiksi.


Lisää pannulle tilkka öljyä ja paista valkosipulia ja chiliä hetken aikaa. Lisää soija, curry sekä banaanin palat ja pyörittele niitä pannulla hetken aikaa miedolla lämmöllä ja varo.

Lado laakeaan vuokaan ensin broilerinpalat ja ripottele niiden päälle pekonisilppu sekä cashew-pähkinämurska. Huuhtele pannu tilkalla vettä ja lisää se liemiseoksen joukkoon. Kaada liemi viimeiseksi vuokaan broilerinpalojen päälle.



Paista 200 asteessa 30-40 min. Tarjoa riisin kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti