keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Mustikka-vadelmajuustokakku



Lauantaina istuimme iltaa meillä neljän kaverini kanssa, joiden kanssa ystävystyimme jo lukioaikoina. Välillä kunkin elämä vei omille teilleen emmekä tavanneet moneen vuoteen, mutta nyt olemme kokoontuneet säännöllisesti viettämään iltaa yhdessä.

Illan emäntänä minulle lankesi tarjottavan ruuan suunnittelu ja valmistus.
Pääruokavalintani oli helppo: valmistin jälleen kerran pulled porkia (se on maukasta, helppoa ja harva on sitä vielä syönyt). Jälkiruokaa mietinkin sitten vähän enemmän. Vaikka tykkään laittaa ruokaa, en ole mikään leipojatyyppi ja jälkiruokiakin mieluummin syön kuin teen. Pidän tosi paljon juustokakuista ja syksyllä päätin opetella niiden valmistamisen. Olin jo pari kertaa kokeillut mustikka-vadelmakakun tekemistä ja kun ne olivat onnistuneet ihan hyvin, päätin tarjota sitä jälkiruuaksi kavereillenikin. Pakastimessa on vielä runsaasti itsepoimittuja viime kesän vadelmia, joten niitä on hyvä käyttää juustokakkuun, jota ei kuumenneta.

Kakun tein jo perjantaina hyytymään jääkaappiin ja lauantaina lisäsin vain marjat ja kiilteen kakun pinnalle.

Tässä ohje, jonka mukaan tein kakun. Käytin täytteeseen vain 7 liivatetta, ja täyte jäi hieman liian löysäksi (kuten kuvasta näkee), joten nostin ohjeeseen liivatteen määrän 8:aan.


Pohja
14 kpl Digestive-keksejä
75 g juoksevaa tai sulatettua margariinia/voita

Täyte
3-4 dl mustikoita ja vadelmia
1 prk maustamatonta rahkaa
1 prk mustikka-vadelmarahkaa
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 - 1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
8 kpl liivatelehtiä
(2 rkl sitruunamehua)

Pinnalle
2 dl mehua, esim. sekamehua
2 kpl liivatelehtiä
mustikoita ja vadelmia


Kiinnitä irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi ja leikkaa ylimääräinen paperi pois. 

Pohja: Hienonna keksit esim. monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon voisula. Taputtele seos vuoan pohjalle. 


Täyte: Jos käytät pakastemarjoja, anna niiden sulaa hetken aikaa ja halutessasi soseuta niitä hieman, lisää joukkoon sokeri ja vaniljasokeri.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5- 10 minuutiksi. Vaahdota sillä aikaa kerma ja sekoita toisessa astiassa rahkat, tuorejuusto ja marjat.















Purista liivatteista vesi pois ja liuota ne kiehuvan kuumaan veteen tai sitruunamehuun, mutta älä keitä. 
Lisää liivate ohuena nauhana rahka-tuorejuustoseokseen samalla sekoittaen koko ajan. Lisää joukkoon viimeisenä kermavaahto varovasti käännellen.











Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Peitä vuoka foliolla ja anna hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.





Kiille: Lisää hyytyneen kakun päälle mustikoita ja vadelmia. Liota liivatteita jälleen kylmässä vedessä 5-10 min. Kuumenna mehu kattilassa ja liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kaada seos varovasti kakun päälle. Hyydytä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia ennen tarjoilua. Irrota vuoan reunus ja laita tarjolle.















Aiemmin arastelin ihan turhaan liivatteen käyttöä, kuten kuulemma moni muukin. Ihan helppoa se on, joten rohkeasti kokeilemaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti