sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Virkattu heijastinkukka





Syksyllä käsityömessuilla eräällä näytteilleasettajalla oli myynnissä heijastinlankaa ja malliksi hän oli virkannut kivan näköisen kukan. Siitä intoutuneena ostin pari pientä kerää ja vaikka omat virkkaustaitoni ovat hyvin rajalliset, ajattelin positiivisesti saavani aikaiseksi jos ei nyt huippuhienon niin ainakin siedettävän heijastimen.

Myyjällä ei ollut ohjetta virkkaamaansa mallikappaleeseen, mutta hän neuvoi käyttämään paksua virkkuukoukkua. Kuten olen aiemmin maininnut, olen aivan noviisi virkkauksessa, joten mitään kovin monimutkaista mallia en voinut käyttää. Löysin kuitenkin netistä helpolta kuulostavan kukkaohjeen, jota päätin kokeilla.

Ensin harjoittelin kukan virkkaamista villalangalla.  Kukan ulompi kehä virkattiin sisemmän kehän "alle", jolloin sisempi kehä nousi ylöspäin. Mallikappaleesta tuli ihan siedettävän näköinen.




Sen jälkeen uskaltauduin kokeilemaan kukan tekoa heijastinlangalla. Virkkasin ja purin kukan monta kertaa, mutta en saanut millään tekeleestä harjoituskappaleen näköistä.


Hmmm, tämän sutturan pitäisi olla kukka

Eipä uskoisi, että nämä on virkattu samalla ohjeella



















Tuskastuneena kokeilin sitten ihan yksinkertaista mallia. Se näytti jo paremmalta.












Aluksi heijastin vaikutti pienikokoiselta, mutta kun sen kiinnitti takin kaulukseen, koko näyttäisi olevan ihan sopiva.





Lankaa on vielä jäljellä, joten ajattelin kokeilla heijastimen virkkausta vielä kerran.  Ehkäpä kuitenkin toista mallia ja myös pienemmällä virkkuukoukulla (tämän tein koukulla no 5).

Oletteko  kokeilleet heijastinlangalla virkkaamista tai neulomista?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti