Vihdoinkin sain pienimuotoisen kalustemaalausurakan päätökseen. Sarjapöydät, jakkara ym. tulivat kuntoon jo yli viikko sitten, mutta viimeisen maalikerroksen eteisen lipastoon ja peiliin vetäisin vasta eilen.
Sarjapöytien, jakkaroiden ja vitriinitaulujen kehysten lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Tässä ennen ja jälkeen kuvat jakkaroista ja kehyksistä.
Lipaston käsittelin puuvahalla. Minulla ei ole aiempaa kokemusta puuvahasta tai sen käytöstä ja lopputulos oli vähän erilainen kuin kuvittelin. Väri on valkoisempi, mitä kaupan mallikappaleen mukaan oletin sen olevan (sävy vanilja, joten ajattelin sen taittavan kellertävään) ja aineen koostumus oli juoksevampi kuin luulin eli vaikutti ulkonäköön. Purkin tekstit selkokielellä : "Jättää puunsyyt näkyviin" = käytännössä ei peitä kunnolla, siveltimen vedot jäävät näkyviin ja vanha pinta paistaa läpi. "Hienostunut vahattu lopputulos pienellä vaivalla" = kun maalaa kalusteen kolmeen kertaan lopputulos ei näytä pohjamaalilla maalatulta. Lipastosta tuli loppujen lopuksi kuitenkin hyvä.
Alunperin tarkoitukseni oli maalata puuvahalla lipaston lisäksi sen yläpuolella oleva
peili mm. siksi, että niiden värisävyt olisivat samat. Loppujen lopuksi vahan väri ei juurikaan poikennut kalustemaalin sävystä, joten sivelin peilinkehykset normimaalilla, niistä tuli hyvät.
Sarjapöydistä olenkin laittanut jo aikaisemmin kuvat heti maalauksen jälkeen. Tässä vielä kuitenkin pari kuvaa niistä ihan "oikeassa elämässä". Näihin olen tosi tyytyväinen. Emme käytä olohuoneessa kattovaloa juuri koskaan vaan sytytämme vain jalka- ja pöytälamput. Uusi valkoinen maalipinta näyttää heijastavan pöytälampun valoa ihan eritavoin kuin entinen ruskea taso, melkein silmiä häikäisee :).
Kyllä on mukava, kun on perjantai. Viikon paras päivä, kun on koko ihana viikonloppu edessä.
Minä siirryn jälleen kerran keittiöpuuhiin. Arvatkaapa, mitä kulhossa kohoaa?
Aamulla tein taikinan kohoamaan, kuva antaa jo vähän vinkkejä tulevasta!
Blinitaikinahan se on keittiöpyyhkeen alla nousemassa. Kulhon alla lehtileikkeen (päivätty 26.1.1991) bliniohje, joka on lukuisat kerrat todettu mielettömän hyväksi. Blinin paistoon siis.
Maukasta viikonloppua jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti