Eilen herkuttelimme aidolla kesäruualla eli savukalalla ja
varhaisperunoilla vihannespaistoksen ja tartarkastikkeen kera.
Mökille lähtiessä otin mukaani pakastimesta kuhan, jonka
äitini ja hänen miehensä olivat pyytäneet kolmisen viikkoa sitten.
Kala sai rauhassa sulaa vuorokauden verran ennen eilistä valmistusta. Savustuslaatikon
hankimme jo viime vuonna loppukesästä, mutta ehdimme kokeilla sen käyttöä vain
pari kertaa. Kalan savustaminen on siis meille vielä aika uutta puuhaa ja vähän
jännitti etukäteen, onnistummeko kypsentämään sen sopivaksi.
Kala oli niin pitkä, että poistin siltä pään ja
pyrstön,
jotta se mahtui paremmin ritilälle. Tarkoituksena oli laittaa kala
ennakkoon
suolaveteen, mutta enhän muistanut sitä tehdä. No, saihan sen suolattua
muutenkin.
Savustus on Puuhiksen hommia ja loistavasti hän taas onnistui. Kuha oli
juuri sopivan kypsää ja mehevää. Aika hyvin savustusaloittelijalta!
Vajaassa tunnissa ihan hyvä (väri)muutos |
Näistä oli hyvä tartar tehty... |
... ja näistä kasvispaistos |
Kalan kypsymistä odotellessa, minä valmistin sen lisukkeeksi
tartarkastikkeen sekä vihannespaistoksen. Paistoksen tein tätä ohjetta mukaillen, raaka-aineina oli nyt kukka-
ja varhaiskaalia, paprikaa sekä kesäkurpitsaa. Lisäsin tällä kertaa parmesaania
jo hautumisvaiheessa pannulle.
Kala-aterian viiniksi Puuhis oli valinnut Yalumban riesling
valkoviinin, joka sopi erinomaisesti vaalean kotimaisen järvikalan seuraksi.
Kuha oli niin suuri, että kahteen pekkaan söimme siitä vain
puolet. Loput kalasta nautimme tänään; kylmä savukalasalaatti oli hellepäivänä
mitä mainion ateriavaihtoehto.
Savukala on hyvää milloin vain, mutta kesällä se maistuu kaikista parhaimmalta. Vai mitä?
Maukasta viikon jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti