tiistai 6. tammikuuta 2015

Paahdettu punajuurikeitto ja vuohenjuustomousse






Pakkaspäivän kävelyretken jälkeen kuuma keitto maistuu taivaalliselta. Tänään nautimme vuohenjuustolla höystettyä punajuurikeittoa, jonka lisäksi tein chevremoussen vahvistamaan vuohenjuustoaromeja.

Tässä ohjeet, jonka mukaan valmistin keiton tänään. Yleensä keitän juurekset, mutta nyt oli kiva kokeilla niitä paahdettuna.

PAAHDETTU PUNAJUURIKEITTO

1 kg punajuuria
2 kpl jauhoisia perunoita
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2-3 rkl öljyä
timjamia

8-10 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota (tai vastaava määrä fondia)
100 g vuohenjuustoa 
mustapippuria
1 dl kermaa 
suolaa (tai Aromattia tai Herbamarea)
(balsamicoa)

Kuori ja lohko punajuuret, perunat, sipuli ja valkosipulinkynnet ja laita ne laakeaan uunivuokaan. Pirskottele päälle oliiviöljy sekä lisää timjamia. Kääntele kasvispaloja, jotta ne maustuvat joka puolelta ja paahda niitä 225 asteessa noin tunti tai kunnes punajuuri on pehmeää. Kääntele muutaman kerran paahtamisen aikana.


Laita pehmenneet kasvikset kattilaan, lisää reilu puolet vedestä ja kasvisliemikuutiot sekä vuohenjuusto. Anna kiehua sen aikaa, että juusto on sulanut.


Soseuta keitto sauvasekoittimella (tai monitoimikoneessa). Kuumenna keitto uudelleen, lisää loput vesimäärästä, kerma, hieman mustapippuria sekä tarvittaessa suolaa. Mikäli keitto tuntuu liian sakealta, lisää vettä. Muutama balsamico-suihkaus antaa miellyttävän lisämaun.
Silppua pinnalle persiljaa ja tarjoa höyryävä keitto vuohenjuustomoussen kanssa.

Ohjeissa puhutaan aina "samettisen pehmeästä" keitosta. Omani ei ihan sitä ollut, vaan siihen jäi sauvausekoittimen jäljiltä pieniä punajuuren hippuja. Kypsän pehmeinä ne toivat kuitenkin mukavaa suutuntumaa. Keitto oli muuten paljon parempaa, miltä se kattilassa näyttää.



VUOHENJUUSTOMOUSSE

n. 1 dl kuohukermaa
140 g pehmeää vuohenjuustoa
1 valkosipulinkynsi
vajaa 1 rkl oliiviöljyä
1 tl sitruunamehua
ripaus suolaa ja mustapippuria

Vatkaa kuohukerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vuodenjuusto, hiennonnettu valkosipulinkynsi sekä muut mausteet. Laita jääkaappiin maustumaan keiton valmistumisen ajaksi.



Kerma laimentaa vuohenjuuston makua. Koska tällä kertaa käyttämäni juusto oli melko mietoa, vaahdotin kermaa vain noin desin. Vahvemman makuisen vuohenjuuston kanssa olen käyttänyt kermaa parin desin verran. 


2 kommenttia:

  1. Tykkään keitoista ja innostun aina, kun näen hyviä reseptejä, mutta näköjään en silti koskaan tee niitä :). Luen vaan ohjeet niin että muistan ne jo ulkoakin ja siitä vissiin tulee sellainen harhainen olo, että ikäänkuin olisin jo valmistanut ja syönytkin keiton, vaikka todellisuudessa homma hyytyy aika usein siihen, että pitää lähteä kauppaan...

    Tämäkin vaikuttaa tosi herkulliselta. Että ans kattoo ny...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle käy usein samalla tavalla, otan jopa reseptejä talteen, mutta sitten unohdan kokeilla niitä.

      Poista